Taas vaihteeksi kudetta...
Tästä piti siis alunperin tulla Se pikkuinen wc-matto, mutta n. puolessavälissä huomasin, että kude jota otin toisesta pussista oli eri sävyinen ja vain niin vähän, että olisi näyttänyt karsealta. Lopetin virkkaamisen ja ajattelin purkaa työn ja tehdä siitä korin. Ystävä vinkkasi että miksen sulkisi sitä sivulta ja tekisi pohjaa erikseen. Tällainen siitä sitten tuli :)
Kudetta on jäljellä vielä pari kerää...sitten pitäs alkaa keksimään jotain muuta näperrettävää nyt kun vauvojakin alkaa taas lähipiiriin syntymään :)
tiistai 9. huhtikuuta 2013
torstai 21. maaliskuuta 2013
Virkattu kohopylväsmatto
Tein todella pieneen vessaan todella pienen maton virkkaamalla trikookudetta koon 8 metallipuikolla kohopylvästekniikalla. Tämä tekniikka oli minulle täysin uusi, mutta yllättävän helposti toteutettavissa.
Virkkasin ensin 52 kjs ja sen jälkeen 1 ks, 1 p, 1ks, 1p kerroksen loppuun niin, että ks jää viimeiseen. seuraavalla kierroksella aloitettiin tekemään kohopylväitä vuorokerroksin edestä ja takaa. kts ohje täältä:
http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/50D2402AD5C74244C2257A1300609C5F/$file/Kohopylväs_matto.pdf
kohopylväiden tekemiseen löytyi hyvä ohjevideo garnstudiosta:
http://www.garnstudio.com/lang/fi/video.php?id=205
Lopuksi virkkasin ympäri ks ja päätyihin tein 4p yhteen silmukkaan ja yhdistin sen aina ks joka toiseen s.
Tämä on todella painava virkattava, joten ei kannata kovin suurta haalia tehtäväksi. Lopputulos on kuitenkin todella upea ja pysyy painonsa puolesta paikallaan.
Valmista tuli noin parissa illassa (app.3h)

![]() |
Kylpyhuoneen matto |
![]() |
Kylpyhuoneenmatto 2
|
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Amigurumit
Näihin sitä jää koukkuun.
Ensin aloitin virkkaamalla pienen pupun, jonka täytin herneillä ja vanulla.
Sitten siirryin näihin isoimpiin otuksiin, joihin käytin perusrunkona Mia Bengtsonin ohjeita ja hankin itselleni; Annie Obaachan- Virkkaa amigurumi sekä Brigitte Read supersuloiset maskotit. Riittävästi kun tekee ei sitten enää ohjeita edes tarvitse. Osasta tulee mitä kummallisempia, mutta ei se haittaa :)
Nyt minulla on työnalla Mia Bengtsonin kirjasta " Raa-Raa" leijona. Laitan kuvan valmiista otuksesta. Hyvä vinkki lapsille tehtävistä amiguruista on laittaa sisään suklaamunan yllätyskuori ja laittaa sinne sisään helistin. Tai sitten lisätä sellofaania vanun sekaan. Vauvoja kiinnostaa :) ps. muistakaa käyttää turvasilmiä.
Mistähän löytäisi Oktonauttiin ohjeen? :)

lauantai 2. maaliskuuta 2013
Babyshower
Vaippakakku
Tänään juhlittiin siskon vauvan vastaanottajaisia eli Baby showereita Kera kourallisen hyviä ystäviä. Minulle itselle nämä olivat ensimmäiset laatuaan ja oikein mukavat sellaiset. Odottavalle äidille skoolattiin (alkoholitonta luonnollisesti), tehtiin masukipsi, jaettiin lahjoja ja tottakai herkuteltiin. Lisäksi tilaisuuteen kutsuttiin Blingo-vaate-esittelijä. Sisko oli loihtinut myös "perinteisen" vaippa-kakun odottavalle äidille turvaamaan ainakin ensimmäisten viikkojen vaippatarpeen.
Juhlien pääherkku oli masukakku, jonka oli kakkumestari sisareni loihtinut. sisällä oli mustikkamoussea ja päällinen on muotoiltu sokerimassasta. Täydellistä <3
Minä väsäsin täytettyjä keksejä, joista tuli varsin hyviä. Ohjeena; perusmurotaikina, paisto niin että eivät juurikaan saa väriä ja koostumus on pehmeä vielä uunista ulos otettaessa. Välissä mansikkakreemi ja päällä sulatettua suklaata. Parivuotias poikanen auttoi koristelussa :)
tiistai 12. helmikuuta 2013
Jossain vaiheessa intouduin kovasti kynsien koristelusta ja sitten akrylleistä ja myöhemmin kestämättömän hajun takia geeleistä.
Tuli hankittua melkoinen kokoelma erinäisiä tippejä ja koristeita, mutta ajan puutteen vuoksi en ole kovin kuin yksittäiset kerennyt tekemään silloin tällöin. Nyt päätin, että teen aina kun mahdollista siskoille ja kavereille jotain ja tuhlataan pois ennenkun vanhenevat (aineet).
Lauantai-iltana tehtiin tällaiset reilussa tunnissa.
pohjat, kokotippi ja 1 geelikerros.
Pitäisi onnistua tumpeloltakin :)

maanantai 11. helmikuuta 2013
Virkattu matto kuteista
Sain ystävältäni muutaman kerän lahjoituksena ikivanhoja kuteita, joiden alkuperästä ei oikein edes ollut tietoa. Osa kuteesta oli trikoosta leikattua ja osa joustamatonta puuvillakudetta, joten jälki ei kovin tasaiselta näytä.
Löysin kivan ohjeen Kauhavan kangas-aitta Oy:n sivuilta. Ja arvioin, että kude ehkä just ja just riittää tähän tekeleeseen (vaan ei tietenkään riittänyt).
www.kangasaitta.fi
Asteri matto:
http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/BF0B707C655E5BDBC22579B60016F09A/$file/Asteri_matto.pdf
Ohje vaikuttti kovi simppeliltä (tein puikolla 10), mutta silti purin työn kahteen kertaan pylväskerrosten kohdalla kun alkoi näyttämään enemmänkin super isolta korilta kuin matolta.
Kude loppui kesken jo kierroksella 18, joten sovelsin tuon lopun tekemällä pelkkiä pylväitä.
Matto on allaolevassa kuvassa "kuositeltu" kosteana. Katsotaan miltä näyttää kun kuivaa. Tästä kuitenkin intouduin sen verran, että käyn ostamassa ontelokudetta ja sitten alan miettiä mitä alkaisi tekemään ;) Kude maksaa app. 18€/kg. Saisipa jostain halvemmalla?

lauantai 9. helmikuuta 2013
Tiedetään, Runebergin päivä meni jo.
Minun oli kuitenkin pakko tehdä toinen kierros kun ensimmäinen kierros ei tuottanut sitä elämystä mitä aikaisempina vuosina. Suurin vika lienee, että minulta puuttui loistava Eestiläinen manteliliköri, jonka ostamiseen minulle tarjoutui mahdollisuus menneellä viikolla.
Reseptin mukailin Kinuskikissan versiosta.
12-14 kappaletta
Taikina:
100 g digestive keksejä
2 ½ dl mantelijauhetta
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
250 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
4 munaa
1dl maitoa
1 dl manteliliköriä
Kostutus:
2 dl vettä
2 rkl sokeria
4 rkl loistavaa mantelilikööriä ;)
Koristelu:
vadelmahilloa
sokerikuorrutetta
Hienonna piparkakut tehosekoittimella. Sekoita keskenään piparimurut, mantelijauhe, täysjyvävehnäjauhot, leivinjauhe, kardemumma ja vaniljasokeri.
Vaahdota voi ja sokeri
Lisää munat yksitellen ja sen jälkeen maito ja jauhoseos vuorotellen.
Lusikoi taikina muffinssivuokiin. Kypsennä 200 asteessa 20-25 minuuttia.
Kaada tortut paistamisen jälkeen ylösalaisin ja leikkaa tarvittaessa reunaa niin, että kestävät ylösalaisin kasassa.
kun keitetty sokeri, vesi mantelilikööri on jäähtynyt hetken kastele tortut siinä itse laskin kolmeen joka tortun kohdalla, jonka jälkeen nostin kostutusliemestä pois.
Lisää lopuksi teelusikallinen / torttu vadelmamarmelaadia ja sokerikuorrute ympärille.
Nämä ovat loistavia <3 (eikä maistu viina.)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)