perjantai 18. joulukuuta 2015

Sokeriton, gluteiiniton ja rasvaton banaani -taatelikakku

Tämä todella herkullinen maustekakku sopii niin juhlaan kuin arkeenkin. Perusohjeen lainasin prinsessakeittio.fi

1 pkt taateleita
3dl kahvia
1dl vettä
4 banaania
1dl rahkaa
2 munaa
3dl kookosjauhoa
1dl perunajauhoa
0,5dl kaakaojauhetta
2tl soodaa
2tl piparkakkumaustetta
1 tl kanelia

Keitä Taateli pehmeäksi kahvin ja veden kanssa. Lisää muut aineet ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi.
Paista silikoonisessa uunivuoassa 175 asteisessa uunissa  (kiertoilma ) n. 45 min

Tarjoile jääkaappikylmänä 👍

torstai 3. joulukuuta 2015

Vetoketjupussukka

Ostin aikaa sitten ikeasta palakankaita,  mutta ne ovat odottaneet kaapissa muiden kankaiden parissa jo tovin. Päätin vihdoin kokeilla vetoketjun ompelua. Odotin, että sen ompelu olisi ollut vaikeampaa, joten olen positiivisesti yllättynyt tästä onnistumisesta . Ohjeita etsin monestakin lähteestä ja yllättäen kesti melko kauan ennenkuin ymmärsin miten sivut ommellaan kiinni..... Lopulta tämän toteutus mukailee  kodin Kuvalehden pussukan ohjetta☺ Royaltuote.fi tilauksen mukana tulleet merkit sopivat kivasti pussukan kylkeen.
 

maanantai 2. marraskuuta 2015

Sokeriton ja Gluteiiniton mustikkapiirakka

Katrin kokeilevassa keittiössä on viime aikoina valmistunut sokerittomia leipomuksia. En juurikaan pidä steviasta niin makeutusta on niihin pyritty hankkimaan muilla keinoin. Tämä resepti lienee paras taatelimuffinssien jälkeen☺

Ohje :
Pohja :
2 dl kookosjauhoa (hiutaleet ei käy)
1.5dl kookosöljyä ( esim; leader tai cocovi )
1 muna
1tl ruokasooda
1 rkl hunajaa
1 tl vaniljajauhetta

Sekoita pohjan aineet keskenään ja painele leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Paista pelkkää pohjaa 10 min 170 asteisessa kiertoilmauunissa.

Tee sillävälin täyte:
5dl rahkaa
2 munaa
4 dl mustikoita
1rkl hunajaa

Sekoita munat ja rahka  sekaisin ja kaada esipaistetun pohjan päälle. Ripottele marjat päälle ja paista uunissa vielä n. 20 min,  jotta täyte hyytyy.

Piiras on niin hyvää, että  kuvaa en ehtinyt valmiista napata. 👅

maanantai 12. lokakuuta 2015

Kuplaiset tumput ja sukat

Kuplasukat ja tumput   mustasta sekä sateenkaari 7-veljestä langasta.

Ohje ja video googlettamalla "kuplaneule".

Ehta hupparimekko

Ehta huppumekko kaava ja joustogolleget koot.fi kaupasta. Helmaa levennetty ruskamekon kaavojen mukaisesti.

Toinen kuva olkapään muotolaskoksesta.
Helppo ommella ja hyvä yläosan istuvuus ❤
Kangasmenekki  raidallinen  1m, musta 1m.

Nosh housut

Ohje sk 5/2015. Resorit vyötäröllä  ja lahkeissa vanhoista housuista kierrättäen.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Gluteeniton taatelimustikkamuffini

Tähän voisi vielä  melkein kirjoittaa sokeriton,  rasvaton ja maidoton vaan  lisätty tumma suklaa muuttaa tätä  asetelmaa.
Tässä herkussa ei ole lainkaan voita eikä lisättyä sokeria. Taateli toimii erinomaisena makeuttajana.
Taikinaan ei tarvita vatkainta, pelkkä sauvasekoitin riittää.

Uuni 170 astetta, 15-20min

150g  taateleita
Idl vettä
150g gluteeniton jauho
1tl  ruokasooda
1tl  leivinjauhe
2 munaa
100g  cashew pähkinä
3/4 tl suolaa
3 kypsää  banaania
3rkl rypsiöljyä
100g  tummaa suklaata
1pss pakastemustikoita  (250g)

1. Kiehauta taatelit vedessä. Lisää tumma suklaa joukkoon sulamaan. Anna  vähän jäähtyä
2. Lisää muut aineet  mustikoita lukuunottamatta toiseen kulhoon.
3. Lisää jäähtynyt taateliseos toisen kulhon aineksiin ja  soseuta sauvasekoittimella
4. Kääntele  mustikat  sekaan ja  nostele seos  vuokiin.
5. Paista  170  asteisessa uunissa  15 -20 min.

Anna  vetäytyä hetki ja  sitten syömään :)