torstai 28. marraskuuta 2013

Helpot sydämet neuloen

Ajattelin valmistautua jouluun ajoissa ja tehdä nopeasti valmistuvia ja helppoja lahjoja. Näistä oli tarkoitus ideoida kuusenkoristeita, patalappuja jne. Lainasin siskolta kuvassa olevan kirjan,  jossa nämä suloiset sydämet ovat löytäneet useita käyttötarkoituksia.

En tiedä olenko vaan niin taitamaton mutta ensimmäisestäkään ei meinannut tulla valmista ja pohdin koko neulontaurakan ajan virkkuukoukun kaivelemista esiin.

Ohje simppelisti seuraavasti:

Tarvitset 3 sukkapuikkoa (silmukat etupuoli ja takapuoli saman verran ja kolmannella neulot luonnollisesti :) )  ja yhden puikon jolle toisen kaaren silmukat voi jäädä parkkiin.

Kierros 1. Luo 5s
Neulo suljettuna neuleena.
Kierros 2. Tuplaa silmukkamäärä 10s
Kierros 3- kunnes silmukkamäärä on 46 kpl. 1o lisää 1s olemassaolevaan s. Jatka näin kunnes 46s.
Nosta puolet silmukoista (puolet edestä ja puolet takaa) lisäpuikolle.
Aloita sydämen ensimmäisen kaaren teko. Lisää sivuun 2s.
Neulo seuraavat 3 krs lisäämättä tai vähentämättä suljettuna neuloksena.
Aloita kavennukset. 4s oikein, 2s yhteen * toista kierroksen loppuun.  3s oikein,  2s yhteen * toista kierroksen loppuun.  2s oikein,  2s yhteen* toista kierroksen loppuun. Päättele loput.

Neulo toinen kaari kuten ensimmäinen. 

Ps. Jos täytät niin tee ennen kuin liiasti kavennettu.

Minä oletin sydämestä tulevan suurempi joten jouduin virkkaamaan reunukseen lisää tartuntapintaa. Silti liian pieni patalapuksi, jos pääsääntöinen tarkoitus on sormien suojaaminen palovammoilta :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Helpot ja nopeat riisisuklaat


Tänään tuli töissä käytyjen keskustelujen jälkeen mieleen hetkiä omasta lapsuudesta mieleen kun näitä herkkuja äidin kanssa puuhattiin. Kokeiltiin pikkuisen kanssa ja yllättävän vähän meni taikinaosiota suuhun tällä erää...

Ainesosat:
200g kookosrasvaa
7 dl riisimuroja
1dl kaakaojauhetta
3dl tomusokeria

Sulata kookosrasva ja lisää se hieman jäähtyneenä sekoitettuihin kuiviin aineksiin.

Lusikoi pieniin muffinsivuokiin tms. Anna olla jääkaapissa n 3h ennen tarjoilua.

Mukavaa puuhaa yhdessä lasten kanssa ♥

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Virkattu pannunalunen trikookuteesta

Piti taas virkata ja tietysti käyttää nyt ne kaikki jämäkuteet mitä tuosta korintekeleestä jäi. löysin kivan ohjeen, josta minun versioni on kyllä hivenen erinäköinen:

http://www.eilentein.com/2012/12/piparipannunalunen-joulukorit.html

maanantai 4. marraskuuta 2013

Virkattu kori trikookuteesta

Tarkoitus oli virkata Kauhavan kangasaitan ohjeella suuri kori. 1kg kudetta ei riittänyt alkuunkaan.  Onneksi oli jäljellä ohuempaa kudetta,  jonka ansiosta sama silmukkamäärä pitämällä kori sai kauniin muodon.

Pohja on siis kasvatettu seuraavasti 70 s saakka:
5 kjs yhteen
2pp jokaiseen s = 10
2pp jokaiseen s = 20
2pp 1s. Ipp s, toista = 30
2pp 1s, 1pp s, 1pp s  = 40
Jatka samaan malliin kunnes silmukkamäärä on 70. jokainen kierros aloitetaan luomalla 2kjs. Kerros liitetään aina tekemällä ps ensimmäisen silmukan toiseen kjs:ään.

Sitten silmukoiden uloimmasta reunasta 1pp per silmukka. Näin saa reunan kääntymään. Sitten niin monta kerrosta kun haluaa jatketaan virkkaamalla pp per silmukka. Silloin siis tosiaan tästä olisi tullut suorareunainen ellei kudetta olisi joutunut vaihtamaan ohuempaan. Reunus on tehty niin, että 3kjs, hyppy kahden yli 2pp samaan s, sitten taas 3kjs 1pp 2kjs ja 1pp samaan silmukkaan edellisen pp kanssa. Toista kierroksen loppuun. Viimeisellä kierroksella tämän jälkeen virkkaa 7pp isoon kaareen ja liitä ks:llä pieneen kaareen. Toista kierroksen loppuun. 

Virkkasin 8 koon metallisella puikolla ja tähän olisi 10 koko ollut ehdottomasti parempi. (Kannattaa aina huomioida,   että näitä on aikalailla eri paksuisia...)

Aikaa kului pari iltaa kera elokuvan :)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Helppo tuubihuivi verkkoneuleesta

Tämä helppo tuubihuivi oli jälleen kerran niitä yhden illan projekteja. Ostin langan joskus pari vuotta sitten niin etten edes tiennyt mitä siitä meinaisin tehdä, joten niinpä se just riitti yhteen kieppiin kaulan ympäri,  vaikka alkuperäinen tarkoitus oli 2 kieppiä.

Loin 24 silmukkaa 10 koon puikoille.
2 oikein yhteen langankierto. Viimeiset 2 silmukkaa oikein. 

Neulotaan niin kauan edes takas kunnes riittävä pituus ( lanka loppuu) on saavutettu. 

Huivi kuitenkin  näytti liian löysälle yhden kierroksen huiville, mutta kuristumatta se ei kahteen kertaan olisi mennyt.  Lanka mitä tässä on super paksua. Ehkä n. 2 krt isoveli. Ostin lankakaupasta sitten tuollaisen soljen, jonka avulla tämä sai uuden elämän.

Helpot Kynsikkäät helmineuleesta

Juju kirjakerhosta oli postilaatikkoon pudonnut Johanna Hietalan Kerällä käsityökirja, jonka teemana on nopeus ja helppous ( sopii siis minulle ).

Verkkoneuleisesta Tuubihuivista jäljelle jäi vielä isoveli lankaa, josta nämä kynsikkäät on toteutettu 4 koon puikoilla (2kpl).

Ohjeen mukaan 21 silmukkaa yksi oikein yksi nurin ja käännettäessä juuri toisin päin, jotta oikean päälle tulee nurja ja toisinpäin. Tilkkua neuvottiin neulomaan n. 18cm. Itse tein loppuun joustinneuletta ( mutta tällä silmukkamäärällä tulee liian tiukka). Eli kannattaa neuloa helmineuletta alusta loppuun.

Tässä ohjeessa ei siis tehdä erillistä peukalokiilaa vaan päätelty kappale ommellaan niin,  että peukalolle jätetään oma tila. Nämä valmistuu nopeasti yhdessä illassa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pörröinen tuubihuivi Novitan teddy langasta, reikäneule

Pörröinen tuubihuivi Novitan teddy langasta on tehty 10 puikoilla.
Luo 24 silmukka puikoille, 2 0 yhteen langankierto 2 o yhteen. Viimeiset 2 neulo o. Toista niin pitkään, että huivi on niin pitkä, että sen saa kiepautettua 2 krt pään ympäri.

Tämä huivi valmistuu todella joutuisasti ja langan menekki on 1.5 kerällistä.