sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Helpot Kynsikkäät helmineuleesta

Juju kirjakerhosta oli postilaatikkoon pudonnut Johanna Hietalan Kerällä käsityökirja, jonka teemana on nopeus ja helppous ( sopii siis minulle ).

Verkkoneuleisesta Tuubihuivista jäljelle jäi vielä isoveli lankaa, josta nämä kynsikkäät on toteutettu 4 koon puikoilla (2kpl).

Ohjeen mukaan 21 silmukkaa yksi oikein yksi nurin ja käännettäessä juuri toisin päin, jotta oikean päälle tulee nurja ja toisinpäin. Tilkkua neuvottiin neulomaan n. 18cm. Itse tein loppuun joustinneuletta ( mutta tällä silmukkamäärällä tulee liian tiukka). Eli kannattaa neuloa helmineuletta alusta loppuun.

Tässä ohjeessa ei siis tehdä erillistä peukalokiilaa vaan päätelty kappale ommellaan niin,  että peukalolle jätetään oma tila. Nämä valmistuu nopeasti yhdessä illassa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pörröinen tuubihuivi Novitan teddy langasta, reikäneule

Pörröinen tuubihuivi Novitan teddy langasta on tehty 10 puikoilla.
Luo 24 silmukka puikoille, 2 0 yhteen langankierto 2 o yhteen. Viimeiset 2 neulo o. Toista niin pitkään, että huivi on niin pitkä, että sen saa kiepautettua 2 krt pään ympäri.

Tämä huivi valmistuu todella joutuisasti ja langan menekki on 1.5 kerällistä.




torstai 30. toukokuuta 2013

Lohivoilepäkakku



Tein sisareni pikkuisen ristiäisiin voileipäkakun ja mietin mikä olisi helopoin kuljettaa n.100km matka ja ei vaatisi kamalasti aikaa ollakseen silti syötävän hyvä ja kaunis.

Tähän kakkuun sinulta pitäisi löytyä kotoa lasinen pyöreäpohjainen kulho ja elmukelmua.







1. Vuoraa ensin kulho tai mallaa elmukelmua kulhon kokoiseksi ja levitä kylmäsavulohiviipaleet elmukelmun päälle. Voitele siivut tuorejuustolla ja aseta sen jälkeen koko paketti kulhoon niin että ne ovat tiiviisti reunoja vasten.

2. Tee täyte sotkemalla kaikki ainekset sekaisin ja lopuksi liivate.

3. täytä kulho vuorotellen täytteellä ja paahtoleivällä tms. pehmeällä leivällä.

4. Laita viimeiseksi kerrokseksi leipäkerros ja laita valmiin kulhollisen päälle lautanen tms. painoksi.

5. Kakkua kannattaa hyydyttää yön yli ennen tarjoilua.

6. Aseta kakku tarjolle kippaamalla se ylösalaisin varovasti niin, että lohisiivut ovat nyt päällimmäisenä.

Eikun syömään <3

Ainekset:


400g kylmäsavulohta
1 pkt tuorejuustoa

2 creme fraiche
1 kalatorin savukalasalaatti
600 g savulohta
ruohosipulinippu
tillinippu
2 punasipulia
2dl kurkkusalaattia

4 liivatetta, sulata tilkkaan kiehuvaa vettä ja sekoita lopuksi

paahtoleipää, tai pagen vaalea ranskis.

1 nippu herneenversoa koristeeksi (joulutarjottimen peittämiseksi tässä tapauksessa kun ei muutakaan ollut)


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Virkatut vauva bootsit ja hattu

Löysin ystävän kautta aivan mahtavan blogin, jonka avulla innostuin virkkaamaan vauva 1 ristiäisiin mukaillut rain bootsit ja hatun. Tässä blogissa tehdyt on sitten tosaan tehty paksummalla langalla joten hatuksi sain valita ihan aikuisten koon (lisäksykset 6:n saakka) tehdessän 3 puikolla ja lankana puro batik. aivan ihana lanka kyllä kesäksi.  Hattu ehkä huutaa vielä paria nappia eteen. Noh, lauantaihin on aikaa ;)

Mulla on edelleen se leijona tekemättä...hermot meni siihen harjakseen. ja se laukku...huoh

http://www.repeatcrafterme.com/2012/03/crochet-rain-boots.html

lauantai 11. toukokuuta 2013

Virkattu matto kylpyhuoneeseen

Tein pieneen kylpyhuoneeseen pienen maton virkkaamalla.
ps. virkkasin 8 metallisella koukulla. tähän trikooseen olisi voinut olla 9 tai 10 parempi. kädet menee tosi helposti kipeeks.

Ohje; suuri käsityö 4/2013






Vauvoja siellä, vauvoja täällä. Junasukat :)

Sori nyt on melkein kesä ja mä meinaan antaa seiskaveikasta tehdyt junasukat molempien sisarten pikkuisille lahjaksi. Suomen kesä on kuitenkin vähäluminen, joten sukat tuskin menee vauvalta  hukkaan.

Sain Junasukat  myös ystävältäni kun oma pikkuiseni syntyi ja ne osoittautui hyväksi. Kestivät vauvan jalassa hyvin.

Nämä molemmat on tehty 3 sukkapuikoilla.
Luo 8 silmukkaa per puikko yhteensä 32
(huom käsialasta riippuen!!)

joustinta 2o 2n 8 kerrosta.
5 kerrosta o
4 kerrosta n
5 kerrosta 0
5 kerrosta n
5 kerrosta o
5 kerrosta n
5 kerrosta o
5 kerrosta n
5 kerrosta o

kantapää puikoille 3-4
vahvistettu kantapää
5 krs
kavenna niin, että jäljellä on alle 8 s

poimi sivuilta silmukat ja aloita suljettuna neuleena. kavenna tarvittaessa ensimmäisen kierroksen jälkeen silmukat niin, että olet aloitusmäärässä silmukoita 32s.

5cm oikeaa.

kavennus 2o yhteen, o, o, 2 o yhteen...
niin, että lopussa jäljellä on 8 s vedä kaikki loput läpi ja päättele nurjalle.

Valmistuvat nopeasti ja osaa tumpelokin tehdä ;)



tiistai 9. huhtikuuta 2013

Virkkattu kori kohopylväistä

Taas vaihteeksi kudetta...
Tästä piti siis alunperin tulla Se pikkuinen wc-matto, mutta n. puolessavälissä huomasin, että kude jota otin toisesta pussista oli eri sävyinen ja vain niin vähän, että olisi näyttänyt karsealta. Lopetin virkkaamisen ja ajattelin purkaa työn ja tehdä siitä korin. Ystävä vinkkasi että miksen sulkisi sitä sivulta ja tekisi pohjaa erikseen. Tällainen siitä sitten tuli :)

Kudetta on jäljellä vielä pari kerää...sitten pitäs alkaa keksimään jotain muuta näperrettävää  nyt kun vauvojakin alkaa taas lähipiiriin syntymään :)